|
|
|
Tiedotus - Kaikki tiedotteet - Aina Groupin talousjohtajaksi Hannamaija Reunanen. AinaComin organisaatiota ja konsernin johtoryhmien kokoonpanoa uudistetaan
|
|
AINA GROUPIN TALOUSJOHTAJAKSI HANNAMAIJA REUNANEN. AINACOMIN
ORGANISAATIOTA JA KONSERNIN JOHTORYHMIEN KOKOONPANOA UUDISTETAAN.
Kauppat. maist. Hannamaija Reunanen, s. 1970, on nimitetty 20.8.2007 alkaen Aina
Group -konsernin taloudesta ja rahoituksesta vastaavaksi talousjohtajaksi (CFO) ja
konsernin johtoryhmän jäseneksi. Tehtävässään hän raportoi toimitusjohtaja Jaakko
Nevanlinnalle. Hän siirtyy tehtäviin Yleinen työttömyyskassa YTK:n hallintojohtajan ja
varatoimitusjohtajan tehtävistä, joissa hän on toiminut vuodesta 2005 alkaen. Sitä
ennen hän toimi talousjohtajana Auria Oy-konsernissa (ent. Loimaan seudun Puhelin
Oy). (Ks. kuva)
Talousjohtajana toiminut Jorma Taipalus on nimitetty Aina Group -konsernin
sisäisestä tarkastuksesta vastaavaksi johtajaksi 20.8.2007 alkaen. Hän raportoi
Jaakko Nevanlinnalle.
Aina Group uudistaa konsernin johtoryhmien kokoonpanoa ja ICT-liiketoimintansa
organisaatiota.
Konsernin johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna,
hallintojohtaja Katri Pietilä, talousjohtaja Jorma Taipalus 20.8. asti, talousjohtaja
Hannamaija Reunanen 20.8. alkaen, johtaja Kalle Tarpila ja kustannusjohtaja Kari
Väisänen.
ICT-liiketoimintaa harjoittavan AinaCom Oy:n organisaation päävastuut jakautuvat
seuraavasti:
Toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna
Asiakaspalvelut, johtaja Matti Vihervuori
Kuluttajaliiketoiminta, johtaja Tommi Vekka
Yritysliiketoiminta, johtaja Juhani Puuronen
Uusi liiketoiminta, johtaja Kalle Tarpila
Operaattoriliiketoiminta, johtaja Seppo Lamminaho
Verkot ja tuotanto, johtaja Kari Tavisalo
AinaCom Oy:n johtoryhmään kuuluvat em. henkilöiden lisäksi Katri Pietilä, Jorma
Taipalus 20.8.asti, Hannamaija Reunanen 20.8. alkaen, asiakkuusjohtaja Markku
Syvänen ja henkilöstön edustajana Pasi Vesala.
Edellä mainitut muutokset tulevat heti voimaan.
|
Hannamaija Reunanen
|
 |
Lisätietoja antaa:
Toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna, puh. 0400 445 355
Aina Group -konserni (www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten
viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT.
Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICTliiketoimintaa
AinaCom Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 97,0 miljoonaa
euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 612 henkilöä. Konsernin
emoyhtiö on Aina Group Oyj. |
|
|