|
Hallinto ja viestintä
Katri Pietilä
HÄMEENLINNAN VIIKKOUUTISET ILMESTYY JATKOSSA PERJANTAISIN
Hämeenlinnan Viikkouutiset –lehti ilmestyy marraskuun kolmannesta viikosta alkaen kerran viikossa perjantaisin. Jo torstain 8.11. lehti on siirretty ilmestyväksi perjantaina 9.11. Ilmaisjakelulehti, jonka painosmäärä on 43.100, jaetaan edelleen postijakeluna talouksiin Hämeenlinnassa ja sen seitsemässä ympäristökunnassa.
Lehden päätoimittajana jatkaa Jorma K. Virtanen.
Lehden toimintaa tehostetaan siirtämällä toimisto Rauhankatu 3:sta Hämeen Sanomat Oy:n toimitaloon Vanajantie 7:ään. Viikoittaisten ilmestymiskertojen vähentyessä kahdesta yhteen ja toimitustyön ulkoistamisen vuoksi työmäärä yhtiössä vähenee ja vakinaisen henkilökunnan määrä alenee kuudesta kahteen työntekijään.
Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy:n emoyhtiö on Hämeen Sanomat Oy, joka julkaisee seitsenpäiväistä Hämeen Sanomat –maakuntalehteä. Hämeen Sanomat Oy:n toinen tytäryhtiö Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset Oy julkaisee keskiviikkoisin ja lauantaisin ilmestyvää Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset -lehteä.
”Olemme nyt suunnitelleet konsernimme mediakokonaisuuden sellaiseksi, että se ilmestymispäiviensä puolesta palvelee parhaiten lukijakuntaa ja ilmoittajia”, toteaa Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy:n toimitusjohtajana toimiva Mika Sutinen.
Lisätietoja antavat:
Toimitusjohtaja Mika Sutinen, Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy, puh. 040 868 2350
Päätoimittaja Jorma K. Virtanen, Hämeenlinnan Viikkouutiset, puh. 0400 923472 |