Etusivu
Konserni
Omistajat
Tiedotus
Kaikki tiedotteet
Vuosi 2010
Vuosi 2009
Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosikertomus 2009
Vuosikertomus 2009 (pdf)
Vuosikertomus 2008
Vuosikertomus 2008 (pdf)
Vuosikertomus 2007
Vuosikertomus 2006
Vuosikertomus 2005
Vuosikertomus 2004
Vuosikertomus 2003
Vuosikertomus 2002
125 vuotta teletoimintaa
Työpaikat

Tiedotus - Kaikki tiedotteet - Ainalle valtakunnallinen yritysnumero

Hallinto ja viestintä
Katri Pietilä

 

AINALLE VALTAKUNNALLINEN YRITYSNUMERO


Aina Group -konserni ottaa maanantaina 14.4. käyttöön valtakunnallisen puhelinvaihteen, jonka numero on 075 7552000. Konsernin ICT-liiketoimintaa harjoittavan AinaCom Oy:n päätoimipaikat ovat Hämeenlinnassa ja Espoossa, jonka lisäksi yhtiö toimii Lahdessa, Lohjalla, Riihimäellä, Tampereella ja Turussa.

AinaComin palvelunumerot, kuten esim. kuluttaja-asiakaspalvelu 0404 500500 ja yritysasiakaspalvelu 0800 55996, jäävät ennalleen.

Uudistuksen myötä kukin työntekijä saa uuden yhden puhelinnumeron, johon ohjautuvat kaikki hänelle soitetut puhelut. Hän voi vasta niihin pöytä- tai matkapuhelimestaan riippuen sijainnistaan.

Soittaminen valtakunnalliseen vaihteeseen ja sen alla oleviin numeroihin maksaa lankapuhelimesta soitettaessa 3.66 snt + pvm, matkapuhelimesta soitettaessa 13.42 + mpm.

Myös vanhat lanka- ja matkapuhelinnumerot toimivat edelleen ja niihin tulevat puhelut ohjautuvat uusiin numeroihin. Tekstiviestejä voi lähettää vain matkapuhelinnumeroon, ei uuteen numeroon.

Muutos ei koske konsernin medialiiketoimintaa Hämeenlinnassa harjoittavaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen. Kyseisten yhtiöiden lanka- ja matkapuhelinnumerot jäävät ennalleen.
 


Lisätietoja antaa:
Asiakaspalvelupäällikkö Sari Kallio, AinaCom Oy, puh. 075 755 2250

Yleiset ehdot | Sivukartta | Palaute | © Aina Group 2010