Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • Hallinto ja viestintä
    Katri Pietilä

    Tiedote 26.3.2008

     

    AINA GROUPIN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT PÄÄTTYNEET 


    Aina Group -konsernissa käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen seurauksena työnantaja on päätynyt tuotannollisista ja taloudellisista syistä yhteensä 45 nykyisen työpaikan vähennykseen AinaCom Oy:ssä, Aina Oy:ssä ja Ainatel Oy:ssä.

    Irtisanottavista 17 henkilöä voi halutessaan hakeutua erilaisten eläkejärjestelyjen piiriin. Työnantaja on selvittänyt ja selvittää edelleen irtisanomisaikana uudelleensijoitus- ja koulutusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä työnantajalla on tarjolla uusia työtehtäviä 5 henkilölle irtisanomisen vaihtoehtona.

    Työnantaja arvioi neuvottelujen alkaessa vähentämistarpeeksi enintään 50 henkilöä.

    Henkilöstön vähentäminen on osa Aina Group -konsernin ICT-liiketoiminnan tehostamisohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa ICT-liiketoiminnan liiketulosta. Viime vuoden liiketappio kasvoi edellisestä vuodesta.
        
    ICT-liiketoiminnassa työskenteli vuonna 2007 keskimäärin 348 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna.


    Lisätietoja antavat:
    toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna, Aina Group Oyj, puh. 0400 445355
    hallintojohtaja Katri Pietilä, Aina Group Oyj, puh. 040 868 2214

    Tagit: vuosi-2008  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017