Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • Hämeen Sanomien omistaman Iskelmä Jannen toimilupa ja yritystoiminta siirtyvät uudelle omistajalle. Uusi omistaja on Alueradiot Sastamala Oy, jonka liiketoiminnan ostaa Hämeen Sanomilta Kustannusliike Aluelehdet Oy, jonka kotipaikka on Sastamala.

    Uusi yrittäjä jatkaa radiotoimintaa osana Iskelmä-ketjun formaattia. Kustannusliike Aluelehdillä on Iskelmän taajuus käytössä myös omalla toimialueellaan. Iskelmä Jannen ainoa vakituinen työntekijä siirtyy vanhana työntekijänä uuden yrityksen palvelukseen.

    "Kaupasta on sovittu ja kauppakirja allekirjoitettu jo viime vuoden puolella. Uusi yhtiö on ollut perustettuna jo tämän vuoden alusta. Koska radiotoiminta on toimiluvan varaista, Liikenne- ja viestintäministeriön pitää hyväksyä toimiluvan siirto. Tämä lupa tuli viime viikon torstaina ministeriöstä", kertoo Iskelmä Jannen liiketoiminnasta vastannut Mika Sutinen.

    Iskelmä Jannen osuus Hämeen Sanomat -konsernin liikevaihdosta oli alle yksi prosentti.

    "Mietimme mihin keskitymme yritystoiminnan kehittämisessä. Päädyimme siihen, että keskitymme printtituotteisiin ja sähköisten palvelujen kehittämiseen. Löysimme radiotoimijalle hyvän ja osaavan ostajan. Toivotamme uudelle yrittäjälle menestystä", Sutinen jatkaa.

    Iskelmä Jannen taajuudella kuullaan jatkossakin suositut HPK:n otteluselostukset sekä Hämeen Sanomien paikalliset uutiset.

    Lisätiedot:

    Hämeen Sanomat Oy
    Mika Sutinen
    myyntijohtaja
    puhelin: 040 8682350 tai 03 6151350
    e-mail: mika.sutinen@hameensanomat.fi
     

    Tagit: vuosi-2015  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017