Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • ISKELMÄ JANNELLE UUSI TOIMILUPA VUOTEEN 2019 SAAKKA

    Valtioneuvosto on myöntänyt Iskelmä Jannelle uuden radiotoimiluvan vuoden 2019 loppuun asti. Toimilupaehdot varmistavat Iskelmä Jannelle nykyisen toimintamallin, jolla kuuntelijalle taataan yhdistelmä valtakunnallisen Iskelmä-brändin ohjelmaa ja musiikkia sekä paikallista sisältöä.

    Lupakausi alkaa 1.1.2012 ja sen kesto on kahdeksan vuotta. Kyseessä on pisin lupakausi Suomen yksityisen radiotoiminnan historiassa.  Tämän hetkinen lupakausi on viisi vuotta, mitä radioala on yleisesti pitänyt liian lyhyenä investointien kannalta. Toimilupa-alue ja lähetystaajuus on sama, joilla Iskelmä Janne nyt toimii.

    "Uusi toimilupa tarjoaa meille mahdollisuuden jatkaa SBS Finland Oy:n kanssa hyväksi havaittua Iskelmä-yhteistyötä", sanoo Iskelmä Jannea pyörittävän Hämeen Sanomien myyntijohtaja Mika Sutinen. "Toimintamalli mahdollistaa valtakunnallisen brändin ja paikallisen toiminnan etujen yhdistämisen molempia hyödyttävällä tavalla.

    "Omien paikallisuutisten ja jääkiekkolähetysten sekä paikallisen mainonnan sijoittaminen lähetysvirtaan sujuu yksinkertaisesti, luotettavalla modernilla tekniikalla. Yhteistyö on vahvistanut Iskelmä Jannen kilpailuasemaa kaupallisilla radiomarkkinoilla. Iskelmä Janne onkin alueen kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Lupapäätös vahvistaa yhteistyömallimme tulleen hyväksytyksi myös valtioneuvostossa", jatkaa Mika Sutinen.

    "Olemme SBS Finland Oy:ssä erittäin tyytyväisiä siihen, että valtioneuvosto vahvisti päätöksellään Iskelmän toimintamallin, jonka kuuntelijat ovat todistetusti ottaneet omakseen", kiittelee SBS Finland Oy:n varatoimitusjohtaja Jukka Lintula.

    Iskelmä Jannen toiminta on alkanut jo syksyllä 1989 nimellä Radio Janne. Vuoden 2005 alusta Janne aloitti Iskelmä-yhteistyön. Toimilupayhtiö on Hämeen Sanomat Oy. Iskelmä Janne on RadioMedia ry:n jäsen. Kanavalla kuullaan mm. suositun aamuohjelman Aamuvirkkulan lisäksi paikallisuutisia sekä muuta paikallista ohjelmaa taajuudella Hämeenlinna 101,7 Mhz

    Lisätietoja:
    myyntijohtaja, Hämeen Sanomat Oy, Mika Sutinen puh. 040-8682350
    varatoimitusjohtaja, SBS Finland Oy, Jukka Lintula, puh. 050-65549


    Iskelmä Janne kuuluu Hämeen Sanomat -konserniin, joka on osa Aina Group Oyj:stä. Aina Group Oyj (www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICT-liiketoimintaa AinaCom Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 98,8 miljoonaa euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 451 henkilöä.

    Tagit: vuosi-2011  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017