Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • Hämeen Sanomat on valinnut Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden yhteiseksi vastaavaksi päätoimittajaksi Petri Hakalan, 56.  Hakala on toiminut Iltalehden päätoimittajana 1995–2010 ja uudelleen 2013 joulukuuhun 2017. Syyskuusta 2010 lähtien joulukuuhun 2013 hän toimi Satakunnan Kansan päätoimittajana ja kustantajana.
    Hakalalla on toimittajatutkinto Tampereen yliopistosta ja urallaan hän työskennellyt toimittajana muun muassa Forssan Lehdessä ja Uudessa Suomessa.
    Hämeen Sanomien ja Forssan Lehden päätoimittajan tehtävät hän ottaa vastaan 1.5.2018 ja 1.11.2018 hänelle siirtyy myös Hämeen Sanomat Oy:n toimitusjohtajuus. Nykyinen päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen, 65, jatkaa siihen asti Hämeen Sanomat Oy:n toimitusjohtajana, ja sen jälkeen edelleen Aina Group Oyj:n toimitusjohtajana.

    Lisätietoja antaa:
    Hämeen Sanomat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Puotila, puh. 044 048 2475.

     

      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017