Tiedotus

  • Hallinto ja viestintä
    Katri Pietilä

    AINA GROUPISSA LAITON TYÖTAISTELU PERJANTAINA 21.12.

    Toimihenkilöunioni on julistanut Aina Group -konsernin ICT-alan työtehtävät  työtaistelun
    piiriin tänään perjantaina 21.12. klo 12.00 alkaen jatkuen lauantaihin 22.12. klo 6.00 asti.
    Liiton ilmoituksen mukaan lakon piirissä on noin 200 toimihenkilöä. Lakko liittyy eilen
    allekirjoitettuun yhteistyösopimukseen AinaCom Oy:n ja Atea Finland Oy:n välillä.
    Aina Group -konserni pitää työtaistelua laittomana. Työtaistelun vaikutuksista AinaCom
    Oy:n toimintaan kerrotaan internet-sivuilla
    www.aina.fi ja www.ainagroup.fi.

    AinaCom ja Atea sopivat laajasta yhteistyösopimuksesta, jonka osana AinaCom siirtää
    liikkeenluovutuksena Atealle asiakkaidensa palvelinasennukset ja -ylläpidon sekä Aina
    Group -konsernin sisäisen toimisto-IT:n.

    AinaComin IT-tuotannon henkilöstö, 13 työntekijää, siirtyy Atean palvelukseen 1.1.2008
    alkaen nk. vanhoina työntekijöinä. Työsopimuslain mukaisesti Atea sitoutuu noudattamaan
    heidän osalta ICT-alan työehtosopimuksia niiden voimassaolonajan eli 30.6.2010 asti.
    Atea kuuluu Suomen Kaupan liittoon, minkä perusteella se noudattaa Tukkukaupan
    työehtosopimusta.

    Toimihenkilöunioni vaatii, että laista huolimatta Atean pitäisi noudattaa siirtyvien osalta
    vielä 30.6.2010 jälkeenkin ICT-alan työehtosopimuksia. Lisäksi se vaatii, että Atean pitäisi
    noudattaa niitä kaikkien niiden työntekijöidensä osalta, jotka tekevät töitä AinaComille.

     


    Lisätietoja antaa:
    toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna, Aina Group Oyj, 0400 445355.

    Aina Group -konserni (www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten viestintäratkaisujen
    toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Medialiiketoimintaa harjoittaa
    Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICT-liiketoimintaa AinaCom Oy. Konsernin
    liikevaihto vuonna 2006 oli 97,0 miljoonaa euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi
    muutettuna 612 henkilöä. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.


    Tagit: vuosi-2007  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017