Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • HÄMEEN SANOMAT OSTI HÄMEENLINNAN VIIKKOUUTISET

    Hämeen Sanomat on ostanut tänään 31.8. allekirjoitetulla sopimuksella
    Hämeenlinnan Viikkouutiset -lehden liiketoiminnan. Ostajana on Hämeen Sanomat
    Oy:n perustama uusi tytäryhtiö, jonka nimeksi tulee Hämeenlinnan Viikkouutiset Oy.

    Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän kaupunkilehden painosmäärä on 47.000 ja se
    jaetaan postijakeluna talouksiin Hämeenlinnassa ja sen seitsemässä
    ympäristökunnassa.

    Hämeen Sanomat Oy:n julkaisee seitsenpäiväistä Hämeen Sanomat -
    maakuntalehteä ja sen tytäryhtiö kaksi kertaa viikossa ilmestyvää Hämeenlinnan
    Kaupunkiuutiset -lehteä.

    "Hämeenlinnan Viikkouutiset jatkaa toimintaansa kuten aikaisemminkin, mutta on
    luonnollista, että tarkennamme sen roolia konsernimme mediakokonaisuudessa",
    toteaa Hämeen Sanomien emoyhtiön Aina Group Oyj:n toimitusjohtaja
    Jaakko
    Nevanlinna
    .

    Lehden päätoimittajana jatkaa Jorma K. Virtanen. Lisäksi Hämeenlinnan
    Viikkouutisten 7 työntekijää siirtyy uuden yhtiön palvelukseen nk. vanhoina
    työntekijöinä.

    Liiketoiminta siirtyy ostajalle 1.9.2007. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei
    julkisteta.

    Lisätietoja antavat:
    Toimitusjohtaja Jaakko Nevanlinna, Aina Group Oyj, puh. 0400 445355
    Päätoimittaja Jorma K. Virtanen, Hämeenlinnan Viikkouutiset, puh. 0400 923472

    Aina Group -konserni (
    www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten
    viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT.
    Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICTliiketoimintaa
    AinaCom Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 97,0 miljoonaa
    euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 612 henkilöä. Konsernin
    emoyhtiö on Aina Group Oyj.
    Tagit: vuosi-2007  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017