Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • HÄMEEN SANOMAT JA YLE JÄRJESTÄVÄT PAIKALLISEN "ISON PAJAN" HÄMEENLINNAAN 

    Hämeen Sanomat, Yle ja Verkatehdas haluavat herätellä kansalaisten kiinnostusta politiikkaan ja eduskuntavaaleihin. Kolmikko järjestää yhteistyönä ensi huhtikuussa Hämeenlinnassa paikallisen vaalitulosillan sekä kaksi kaikille avointa vaalipaneelia.

    Hieman Ylen "Ison pajan" vaalilähetyksen mallin mukaan ideoitu tulosilta järjestetään vaalipäivänä 17. huhtikuuta. Sinne kutsutaan vaaleissa mukana olevat puolueet kansanedustajaehdokkaineen ja tukiryhmineen. Radio Häme tekee tapahtumasta suoraa radiolähetystä ja Hämeen Sanomat tuottaa materiaalia lähes reaaliajassa verkkosivuilleen. Luvassa on normaalin tulosseurannan lisäksi muun muassa videoklippejä sekä uutissähkeitä.

    Ennen vaaleja Verkatehtaalla järjestetään lisäksi kaksi yhteistä vaalitenttiä. Ensimmäinen pidetään ennen ennakkoäänestyksen alkua tiistaina 5. huhtikuuta ja toinen varsinaisen vaalipäivän kynnyksellä perjantaina 15. huhtikuuta.

    Yleisradion ja maakuntalehden yhteistyö eduskuntavaaleissa on valtakunnallisesti melko ainutlaatuista. Vastaavaa on aiemmin tehty lähinnä Satakunnassa. Hämeenlinnan seudulla Hämeen Sanomat ja Radio Häme järjestivät yhteistyössä kunnallisvaalikiertueen syksyllä 2008.
     
    Hämeen Sanomien päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen perustelee ideaa tiedotusvälineiden yhteisvastuulla ja toteaa: "Pyrimme herättelemään vaalitenteillä yhteiskunnallista keskustelua sekä nostamaan kiinnostusta politiikkaa kohtaan. Uskomme kansanvaltaiseen demokratiaan ja toivomme, että innostus näkyy kohoavana äänestysprosenttina". Hänen mukaansa ehdokkaiden keskittäminen yhteen paikkaan tulosiltana lisää näiden medianäkyvyyttä. Suuri yhteinen tapahtuma myös nostaa vaali-illan arvoa. "Toki se myös helpottaa tiedotusvälineiden työtä kiireisenä iltana", Uusi-Kilponen jatkaa.

    Tapahtumia ei ole rajattu kuitenkaan vain Hämeen Sanomien ja Radio Hämeen omaan käyttöön. Uusi-Kilponen kutsuukin kaikki Kanta-Hämeen mediat tervetulleiksi Verkatehtaalle niin vaalitentteihin kuin tulosiltaankin. (HäSa)

    Lisätietoja antaa:
    Päätoimittaja, toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen, Hämeen Sanomat Oy,
    puh. 040 5151277
     

    Tagit: vuosi-2010  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017