Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • HÄMEENLINNAN KAUPUNKIUUTISET JA HÄMEENLINNAN VIIKKOUUTISET YHDISTYVÄT

    Hämeen Sanomat Oy:n kustantamat kaupunkilehdet Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ja Hämeenlinnan Viikkouutiset yhdistyvät yhdeksi lehdeksi vuoden 2013 alusta.

    Lehden kustantaja perustelee ratkaisua taloudellisilla syillä.  Lehtien yhdistäminen ei aiheuta henkilöjärjestelyjä lehden toimituksessa tai Hämeen Sanomat Oy:n muussa vakituisessa henkilöstössä.

    - Lehtien yhdistämiseen päädyttiin siitä yksinkertaisesta syystä, ettei Viikkouutisia saatu taloudellisesti kannattavaksi. Ilmoitusmarkkinoiden piristymistä ei ole tällä hetkellä näköpiirissä, joten kannattavuuden saavuttaminen olisi ollut entistä haastavampaa. On taloudellisesti ja resurssien käytön kannalta järkevämpää keskittyä tekemään yhtä lehteä, kaupunkilehtien liiketoiminnasta vastaava Mika Sutinen kertoo.

    Kaupunkilehti ilmestyy jatkossa Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset -nimellä tuttuun tapaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Lehden jakelusta vastaa edelleen Hämeenlinnan Jakelupalvelu Oy.

    Lehtien yhdistyminen näkyy jatkossa Kaupunkiuutisten toimituksellisessa sisällössä - Viikkouutisten parhaita elementtejä siirretään Kaupunkiuutisten toimitukselliseen aineistoon joko sellaisenaan tai hieman uudelleen jalostettuna.

    Viikkouutisten aikaisempi sisältö näkyy erityisesti Kaupunkiuutisten viikonlopun lehdissä, mutta myös keskiviikon numeroissa. Viikonlopun numeroissa otetaan vahvasti huomioon ns. liitoskuntien sekä Janakkalan että Hattulan asiat.

    Lisätietoja antaa
    Mika Sutinen puh. 040 868 2350 tai mika.sutinen@hameensanomat.fi

    Tagit: vuosi-2012  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017