Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • Hallinto ja viestintä
    Katri Pietilä

    KARI VÄISÄNEN JÄÄ POIS HÄMEEN SANOMIEN PALVELUKSESTA

    Toimitusjohtaja, päätoimittaja Kari Väisänen jää pois Hämeen Sanomat Oy:n
    palveluksesta syyskuun lopussa. Hänet on nimitetty lokakuun alusta alkaen
    Taloudellisen Tiedotustoimiston (TAT) toimitusjohtajaksi.

    Väisänen tuli Hämeen Sanomat Oy:n palvelukseen viime vuoden elokuussa.
    "Olen pahoillani henkilökuntamme, asiakkaittemme, yhtiömme sekä Aina
    Group -konsernin puolesta siitä, että työskentelyaikani Hämeen Sanomissa jäi
    näin lyhyeksi. Sain kuitenkin tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä", toteaa
    Väisänen.

    Yhtiö käynnistää Väisäsen seuraajan haun välittömästi.

    Lisätietoja antavat:
    Kari Väisänen, toimitusjohtaja, Hämeen Sanomat Oy, 0400 138767
    Jaakko Nevanlinna, toimitusjohtaja, Aina Group Oyj, 0400 445355

    Aina Group -konserni (
    www.ainagroup.fi) on kuluttajien ja yritysten
    viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT.
    Medialiiketoimintaa harjoittaa Hämeen Sanomat Oy tytäryhtiöineen ja ICTliiketoimintaa
    AinaCom Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 97,0
    miljoonaa euroa ja henkilöstö keskimäärin kokoaikaiseksi muutettuna 612
    henkilöä. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.
    Tagit: vuosi-2007  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017