Aina Group Oyj - toiminta lakannut                                                                                                      

 

Tiedotus

  

  • VALTION KALASTUSMAKSUT NYT MATKAPUHELIMELLA

    Valtion kalastuksenhoitomaksuja ja läänikohtaisia viehekalastusmaksuja voi tilata mobiililupina vuoden 2012 alusta alkaen. Matkapuhelimella toimivassa palvelussa asiakas tilaa luvan puhelimeensa. Lupamaksu veloitetaan puhelinlaskun yhteydessä.

    Maa- ja metsätalousministeriön perimiä kalastuksenhoitomaksuja ja läänikohtaisia viehekalastusmaksuja on jo voinut suorittaa mm. verkkopalvelussa, mutta uusi mobiilimaksaminen tekee luvan hankkimisen entistä helpommaksi.  "Arviomme mukaan jopa neljännes näistä kalastusmaksuista maksetaan lähitulevaisuudessa mobiilina", toteaa erikoissuunnittelija Heikki Hallila Metsähallituksesta.

    Palvelu on toteutettu Metsähallituksen käyttämällä mobiililupajärjestelmällä, jonka toimittaja on Aina Group -konserniin kuuluva Uphill Oy. Sen ja Metsähallituksen kesken tehdyn sopimuksen piiriin kuuluvat Metsähallituksen virkistyskalastusluvat, vieheluvat, joukko erilaisia metsästyslupia, moottorikelkkaurien käyttämiseen oikeuttavat uraluvat sekä nyt palveluun liitetyt valtion kalastusmaksut.
     
    "Kalastaja voi ajasta ja paikasta riippumatta ostaa matkapuhelimella kalastusluvan seuraavasti: Hän soittaa 0600-alkuiseen palvelunumeroon, josta kuulee äänitiedotteen, jossa kerrotaan luvan hinta, ja pyydetään antamaan lyhytaikaisissa viikkoluvissa ensimmäinen voimassaolopäivä. Heti puhelun jälkeen hän saa tekstiviestin, jossa pyydetään lähettämään vastauksena kalastajan nimi. Tämän jälkeen kalastaja saa matkapuhelimeensa lupaviestin. Vuosilupien kohdalla lupa on voimassa heti lupaviestin saavuttua, lyhytaikaisissa luvissa ensimmäisenä ilmoitettuna voimassaolopäivänä", kertoo Uphill Oy:n toimitusjohtaja Risto Ihalainen.

    Metsähallitus otti vuonna 2006 käyttöönsä kokeiluluonteisesti mobiilipalvelut kymmenen virkistyskalastuskohteen lupamyynnissä. Myönteisten kokemusten myötä palvelu on laajentunut vuosittain kattamaan yhä useampia kohteita ja lupamuotoja. Metsähallituksen ja asiakkaiden käyttökokemukset mobiilimaksamisesta ovat olleet pääsääntöisesti hyvin positiiviset. Lupien kokonaismyyntimäärä on kasvanut, johon osasyynä on juuri luvan helppo hankkiminen. Asiakkailta saatu palaute palvelusta on ollut erittäin positiivista. Uphill Oy vastaa tällä hetkellä kaikista Metsähallituksen myymistä mobiililuvista.

    Lisätietoja:
    Metsähallitus, erikoissuunnittelija, Heikki Hallila, puh. 0400 480938
    Uphill Oy, toimitusjohtaja, Risto Ihalainen, puh. 0400 500824

    Lisätietoja: www.metsa.fi/kalastus

    Lisätietoja kalastusluvista: www.mmm.fi/kalastus

    MMM:n kalastusmaksujen mobiililupien puhelinnumerot ja hinnat:


    0600828221 Kalastuksenhoitomaksu 2012 - 25,67 ?
    0600828222 Kalastuksenhoitomaksu 2012 - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828223 Viehekalastusmaksu 2012 Etelä-Suomi - 33,37 ?
    0600828224 Viehekalastusmaksu 2012 Länsi-Suomi - 33,37 ?
    0600828225 Viehekalastusmaksu 2012 Itä-Suomi - 33,37 ?
    0600828226 Viehekalastusmaksu 2012 Oulu - 33,37 ?
    0600828227 Viehekalastusmaksu 2012 Lappi - 33,37 ?
    0600828228 Viehekalastusmaksu 2012 Etelä-Suomi - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828229 Viehekalastusmaksu 2012 Länsi-Suomi - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828230 Viehekalastusmaksu 2012 Itä-Suomi - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828231 Viehekalastusmaksu 2012 Oulu - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828232 Viehekalastusmaksu 2012 Lappi - 7 vrk - 9,19 ?
    0600828233 Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu 2012 Etelä-Suomi -7 vrk- 16,89 ?
    0600828234 Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu 2012 Länsi-Suomi -7 vrk- 16,89 ?
    0600828235 Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu 2012 Itä-Suomi -7 vrk- 16,89 ?
    0600828236 Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu 2012 Oulu -7 vrk- 16,89 ?
    0600828237 Kalastuksenhoito- ja viehekalastusmaksu 2012 Lappi -7 vrk- 16,89 ?
    Tagit: vuosi-2012  
      Takaisin
 

© Aina Group Oy 2017